LABORATORIO­­PAKETIT

Selkäkipu on varsin tavallinen oire. Kivun akuutissa vaiheessa (oireet ovat kestäneet alle kuusi viikkoa) jatkotutkimukset ovat harvemmin tarpeen, ja normaalia elämää kannattaa jatkaa oireiden sallimissa rajoissa. Särkylääkkeet voivat helpottaa oireita.

Epäiltäessä oireiden taustalla olevan selkärankareumaa tai muuta tulehduksellista sairautta, voi tilannetta selvittää Selkäkivun tutkimuspaketilla, jossa tutkimukset tehdään verinäytteestä.

On kuitenkin hyvä tiedostaa, että selkäkivun syy ei aina selviä tarkoissakaan tutkimuksissa.

SELKÄRANKAREUMAN OIREITA

Tulehdukselliseen selkäsairauteen ja alkavaan selkärankareumaan sopivia oireita:

  • Selkäkipu on alkanut alle 45-vuotiaana ja kestänyt vähintään 3 kuukautta.
  • Kipu on alkanut vähitellen.
  • Kipu herättää aamuyöllä.
  • Lepo ei auta.
  • Liikkuminen helpottaa oireita.

Oireita voi olla myös muualla kuin selässä. Niveltulehduksia voi esiintyä etenkin alaraajojen alueella. Nivelsiteiden kiinnityskohtien tulehdus voi aiheuttaa kipuja rintakehän alueella. Melko yleinen vaiva on akillesjänteen kiinnityskohdan tai jalkapohjan kalvojänteen tulehdus, joista voi aiheutua hankalia kantapään alueen kipuja.

Selkärankareuma etenee hyvin hitaasti vuosien aikana. Hoitamattomana selkä voi jäykistyä, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että polvet suorina eteentaivutuksessa sormet jäävät kauas lattiasta. Ajan mittaan myös niskan liikkuvuus voi rajoittua, ja ryhti saattaa painua etukumaraksi.

(Lähde: Terveyskirjasto)

LISÄTIETOA PAKETIN SISÄLTÄMISTÄ LABORATORIOTUTKIMUKSISTA

Tulehduksellisten selkäsairauksien tutkimuspaketin laboratoriotutkimukset sisältävät verenkuvan, tulehdusarvojen, kudosantigeeni HLAB27:n ja laskon tutkimukset. 

Erilaisten autoimmuunisairauksien mahdollisuutta tutkitaan kudosantigeeni HLAB27:n tutkimuksella. Erityisesti selkärankareuma on yhteydessä henkilöihin, joilta löytyy tietty synnynnäinen HLA-geenien versio eli HLA-B27-alleeli. Muita HLA-B27-alleeliin liittyviä sairauksia voivat olla silmä- ja systeemisairaudet, niin sanottu reaktiivinen niveltulehdus, tulehdukselliset suolistosairaudet sekä psoriaasikseen liittyvä niveltulehdus.  

Verenkuvatutkimus sisältää mm. valkosolututkimuksen (leukosyytit) ja hemoglobiinitutkimuksen. Valkosolujen määrä voi nousta tulehduksessa, kun taas hemoglobiini voi laskea kroonisessa tulehduksessa. 

Myös tulehdusarvoista kertovat CRP ja lasko voivat kohota esim. selkärankareuman aiheuttamassa tulehduksissa. Harvoin selkäkipu voi johtua esim. bakteerin aiheuttamasta välilevyn tulehduksesta. Tällöin CRP kohoaa. 

Magneettikuvaus lisäapuna selkävaivojen selvityksessä

Magneettikuvaus on toinen tapa tutkia selkäkivun syytä. Epäiltäessä hermopinnettä (säteilykipu jalkaan ja puutuneisuutta jalassa) MRI kertoo, ovatko hermojuuret tai selkäydin pinteessä. Myös välilevynpullistuma nähdään magneettikuvassa. Tiesithän, että SYNLABissa voit tulla selän magneettikuvaukseen (valitse alueeksi kaularanka, rintaranka tai lanneranka) myös ilman lähetettä. Magneettikuvaus ei sisälly Selkäkivun tutkimuspakettiin.
 

Katso myös: 

Niveloireiden tutkimuspaketti

Tulehduksellisten selkäsairauksien tutkimuspaketti sisältää 4 tutkimusta:

Perusverenkuva ja trombosyytit

Perusverenkuva eli PVK on tutkimus, jota voidaan käyttää eri tautien ja sairauksien toteamisessa ja seurannassa. PVK sisältää osatutkimuksina hemoglobiini pitoisuuden sekä verisolujen pitoisuuksien määritykset.

S-CRP, herkkä

CRP eli C-reaktiivista proteiinia sanotaan myös tulehduskokeeksi, koska sen pitoisuus veressä nousee nopeasti etenkin erilaisten tulehdustilojen alkuvaiheessa.

Lasko

Lasko-tutkimuksessa (B-La) mitataan punasolujen laskeutumisnopeutta. Lasko muuttuu elimistön tulehduksellisissa tiloissa, kun vereen ilmestyy proteiineja, jotka saavat punasolut liimautumaan toisiinsa. Lasko kohoaa hitaasti usean päivän kuluessa.

Kudosantigeeni HLAB27

HLA-B27 -alleelin olemassaolo on liitetty yli erityisesti selkärankareumaan. HLA-B27-yhteyden omaavien sairauksien joukossa on myös useita silmä- ja systeemisairauksia, niin sanottu reaktiivinen niveltulehdus, tulehdukselliset suolistosairaudet sekä psoriaasikseen liittyvä niveltulehdus.

Tulehduksellisten selkäsairauksien tutkimuspaketti – huomioi nämä:

  • Hintaan lisätään palvelumaksu.
  • Voit tilata Tulehduksellisten selkäsairauksien tutkimuspaketin ilman lääkärin lähetettä.
  • Saat tulokset kolmen työpäivän kuluessa. 
  • Tutkimus ei vaadi paastoa.

Virhe