Uutiset

Lukuisat loukkaantumiset ja syömishäiriö – Amanda Rantanen oppi kantapään kautta mitä terveys on.

Syksy tarkoittaa paluuta arkeen, mutta kesän jälkeen olo voi tuntua levänneen sijaan pöhöttyneeltä ja nuutuneelta. Vielä keväällä mahtuneet farkut vaikuttavat kinnaavan vyötäröltä ja energiat ovat vähissä. Moni tunteekin kiusausta aloittaa tiukan kurinalainen elämä, tarkka ruokavalio ja ehdoton treeniohjelma. Mutta löytyykö ratkaisu kokonaisvaltaiseen terveyteen ihmedieeteistä ja armottomuudesta?

Amanda Rantaselle terveys ei ole itsestäänselvyys

Amanda Rantanen on huipputason jalkapalloilija ja tuttu Kansallisen Liigan maalintekijänä. Tulevat kaudet Amanda pelaa Ruotsin pääsarjassa KIF Örebrossa DFF:ssä. Myös työnsä vuoksi aktiivisesti liikkuva urheilija on kipuillut terveytensä kanssa. Amandalla on historiaa syömishäiriöstä ja yli menneestä treenaamisesta.

– Noin viisi vuotta sitten koin useita vastoinkäymisiä, mikä aiheutti minussa riittämättömyyden tunnetta sekä urheillessa että koulussa. Tunsin epävarmuutta myös kehostani ja tämä heijastui syömiseen, Amanda kertoo.

Kun Amanda joutui loukkaantumisen takia jäämään pois joukkueensa harjoituksista, kompensoi hän treenivajetta urheilemalla ominpäin entistä enemmän. Samalla hän alkoi rajoittaa syömistään.

– Olin ihan loppu ja voimaton. Minulla ei ollut energiaa tehdä mitään. Laihduin nopeasti noin 10 kiloa, Amanda kertoo.

Kului aikaa ennen kuin edes läheiset ympärillä huomasivat Amandan tilanteen. Huono olo ei heti näkynyt päälle päin.

– Olen oppinut kantapään kautta, miten tärkeitä sekä monipuolinen ravinto että mielen hyvinvointi ovat. Hampaat irvessä treenaaminen ei auta, jos keho ei saa mistään energiaa. Kaikki lähtee tasapainoisista elämäntavoista, Amanda sanoo.

Tutkitut tulokset tuovat valtaa omaan terveyteen

Amandan toipumisprosessi syömishäiriöstä kesti kauan. Nyt Amanda haluaa kunnioittaa kehoaan olemalla selvillä, miten keho toimii ja voi. Amanda on yksi kuudesta urheilijasta, joiden kanssa SYNLAB on vuoden mittaisessa yhteistyössä. Yhteistyön aikana Amandalle teetetään kattavat laboratoriotestit.

Ensimmäisten testien perusteella kaikki veriarvoni olivat kunnossa, mikä oli valtava helpotus, Amanda iloitsee. Testeissä Amandalta mitattiin muun muassa ferritiini- ja D-vitamiiniarvot osana SYNLABin Naisen terveystarkastuspakettia.

Amanda haluaa muistuttaa jokaista naista, etteivät vaatekoko tai vaa’an lukemat kerro hyvinvoinnista mitään. Terveyttä on tarkasteltava pintaa syvemmältä ja perustuen luotettaviin lähteisiin, kuten laboratoriotesteihin. Terveys ei synny kertarysäyksellä vaan vaatii pysyviä elämäntapamuutoksia.

Ihmedieetit eivät ole kestävä ratkaisu. On syötävä kunnolla ja nesteytettävä hyvin, jotta keho toimii, kuten sen pitää, Amanda summaa.

Amandan testitulokset:

  • Ferritiini: 31,2 µg/l
  • Hemoglobiini: 124  g/l
  • D-vitamiini-25-OH: 77,9 nmol/l  

Mittaa omat D-vitamiini ja ferritiiniarvosi SYNLABin uudella D-vitamiini & ferritiini -paketilla. Lue lisää paketista täältä.

Mikä on Naisen terveystarkastuspaketti?

Naisen terveystarkastuspaketti antaa hyvän katsauksen elimistön terveyteen ja kartoittaa erityisesti naisille tärkeiden vitamiinien pitoisuudet. Paketilla selvitetään naisen kehon yleistä tasapainoa, immuunijärjestelmän vahvuutta sekä munuaisten, maksan ja kilpirauhasen toimintaa. Tutkimuksessa mitataan mm. kolesteroliarvot, joiden avulla voidaan arvioida sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Voit lukea paketista lisää täältä.

Virhe