Uutiset

Ruotsissa pelaava Amanda Rantanen on oppinut kuuntelemaan kehoaan

Futarille kesän alkaminen tietää odotettua, mutta samalla kiireistä pelikautta. Amanda Rantasella on edessään ensimmäinen kokonainen kausi Ruotsin pääsarjassa KIF Örebro DFF:n riveissä. Viikko-ohjelma on raskas, joten omasta hyvinvoinnista ja terveydestä täytyy pitää erityistä huolta. 

Amanda Rantanen on huipputason jalkapalloilija ja tuttu Kansallisen Liigan maalintekijänä. Nyt hän on tuttu myös naapurimaassa, jossa hän on pelannut pääsarjassa viime vuodesta lähtien.  

Näin kisakauden käynnistyttyä Amandan ohjelma on tiukka. Treenejä on 5–6 kertaa viikossa, yleensä pelejä vähintään yksi. Amanda tietää, että vastapainoksi täytyy syödä ja levätä riittävästi, sillä hänellä on historiaa syömishäiriöstä ja liialliseksi menneestä treenaamisesta.  

Vaikka vaikeudet ovat nyt takanapäin, Amandalla on ollut haasteita oikean ravinnon ja ravintomäärän kanssa, jotta kroppa saa kaiken, mitä se tarvitsee jaksaakseen.  

Amanda Rantasen rautainen ratkaisu 

Amanda on yksi kuudesta huippu-urheilijasta, joiden kanssa SYNLAB on tehnyt yhteistyötä. Yhteistyöhön sisältyvät kattavat laboratoriotestit, joista onkin ollut hyötyä.  

Viimeksi testeissä todettiin, että ferritiini ja hemoglobiini olivat alhaiset. Kävin juuri uudestaan testeissä ja arvot olivat nousseet, mikä on tietysti hieno juttu. Olenkin syönyt rautalisää päivittäin ja muutenkin huolehtinut monipuolisesta ja riittävästä ravinnosta, Amanda kertoo.  

Terveys on tärkein 

Amanda kunnioittaa kehoaan ja haluaa tietää, miten elimistö toimii ja voi. Urheilijalle keho on työkalu, mutta Amanda uskoo, että myös muille on hyötyä terveyteen liittyvästä tiedosta. 

Itselleni tieto mahdollistaa sen, että pystyn tekemään muutoksia elintapoihini ja seuraamaan myös, että muutoksista on hyötyä. Sama on tietysti jokaisen ihmisen kohdalla. Haluan itse jatkaa testeistä käymistä vähintään vuosittain, Amanda toteaa.  

Amandan testitulokset: 

  • Ferritiini: 36 µg/l (31,2 µg/l) – viitearvot naisilla 13-150 µg/l 
  • Hemoglobiini: 131 g/l (124 g/l) – viitearvot naisilla 117–155 g /l 
  • Magnesium S-Mg 0,87 mmol/l (0,82 mmol/l) – viitearvot 0,71–0,94 mmol/l 

Jos omien arvojen seuraaminen kiinnostaa, valitse itsellesi sopiva testipaketti SYNLABin laboratoriopakettien joukosta. 

Virhe