Röntgen- ja magneettitutkimus ovat kaksi yleisesti käytettyä tutkimusmenetelmää, mutta miten ne eroavat toisistaan?
Röntgentutkimuksia käytetään erityisesti hengityselimien (thorax) sekä tuki- ja liikuntaelimistön (nivelet ja ranka) tutkimiseen. Röntgentutkimuksella ei kuitenkaan pystytä arvioimaan kovinkaan luotettavasti selkäydintä, hermostoa, välilevyjä tai pehmytkudosta. Myöskään tulehdukselliset muutokset tai taudit yleisesti eivät ole diagnosoitavissa röntgentutkimuksella.
Magneettitutkimus antaa lähes poikkeuksetta enemmän ja tarkempaa tietoa. Se soveltuu erinomaisesti pään ja aivojen, tuki- ja liikuntaelimistön, verenkiertoelimistön sekä vatsan alueen elimien kuvantamiseen.
Röntgen on rajallisempi, mutta nopeampi
Röntgentutkimus perustuu nimensä mukaisesti ionisoivaan röntgensäteilyyn. Röntgensäteily tuotetaan kuvaushuoneessa sijaitsevalla röntgenputkella ja johdetaan tutkittavan kohteen läpi sen takana olevalle detektorille, johon kuva muodostuu. Röntgensäteily läpäisee hyvin matalatiheyksistä ainetta, kuten ilmaa tai pehmytkudosta, mutta ei juurikaan korkeatiheyksistä ainetta, kuten luuta. Tästä johtuen kiinteät rakenteet, kuten luut, erottuvat hyvin röntgenkuvassa, mutta pehmytkudokset eivät juurikaan erotu.
Röntgentutkimus on hyvin lyhyt ja kestää harvoin yli 10 minuuttia. Itse kuvan ottaminen vaatii vain muutamia sekunteja. Haluttu kohde kuvataan tyypillisesti 1–3 suunnasta, jolloin radiologi pystyy lausunnollaan ottamaan kantaa lähetteen mukaiseen kysymyksenasetteluun. Tutkittava henkilö on kohteesta riippuen tutkimuksen ajan makuu-, istuma- tai seisoma-asennossa.
Magneettitutkimuksessa ei käytetä lainkaan ionisoivaa säteilyä, vaan kuva muodostetaan kudoksen vesimolekyyleistä vain magneettikentän ja radioaaltojen avulla. Varioimalla radioaaltoja ja muuttuvaa magneettikenttää saadaan tutkittavasta kohteesta kuvia erilaisilla kontrasteilla.
Magneettikuvauksen kesto on tyypillisesti noin 20–30 minuuttia, ja sen aikana on pysyttävä mahdollisimman liikkumattomana. Tutkittavan henkilön on myös oltava makuuasennossa mahdollisimman lähellä kuvauslaitteen keskustaa, jossa magneettikenttä on tasaisin.
Säteilyannokset pieniä
Röntgentutkimukseen liittyy aina ionisoivan säteilyn käyttö. Röntgensäteilyä syntyy kuitenkin ainoastaan kuvaushetkellä ja tarvittavat säteilyannokset ovat varsin pieniä. Esimerkiksi yhdessä thorax-röntgenkuvassa potilaan saama säteily vastaa Suomessa keskimäärin noin kolmen päivän säteilyannosta.
Säteilylaki edellyttää, että ionisoivaa säteilyä sisältävien tutkimusmenetelmien käyttö arvioidaan tapauskohtaisesti. Lääkärin tehtävä on arvioida säteilyn käytön riski suhteessa tutkimuksesta mahdollisesti saatavaan hyötyyn. Röntgentutkimukseen on siten oltava lääkärin lähete.
Magneettitutkimuksessa ei käytetä lainkaan ionisoivaa säteilyä, joten tutkimukseen voi tulla myös ilman lääkärin etukäteisarviota. On kuitenkin huomattava, että Kela-korvausta ei saa magneettitutkimuksessa ilman yksityiserikoislääkärin ja röntgentutkimuksessa yksityislääkärin lähetettä.
Miten valmistaudun kuvaukseen?
Magneettikuvauksen esteenä voi olla kehossa oleva implantti, jota ei ole turvallista viedä voimakkaaseen magneettikenttään tai altistaa voimakkaille radioaalloille. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sydämentahdistin tai neurostimulaattori. Implantit arvioidaan aina tapauskohtaisesti, ja kun implantin valmistaja ja malli tiedetään, soveltuvuuden voi tarkistaa lääkäriltä tai magneettikuvauksen palveluntarjoajalta.
Tatuoinnit, nivelproteesit, luun tukiraudat, hammasproteesit, tai kullasta, titaanista, alumiinista tai lyijystä valmistetut esineet eivät yleensä ole este magneettikuvaukselle. Mahdolliset lävistykset ja korut irrotetaan tutkimuksen ajaksi.