SYNLAB Suomi kehittää aktiivisesti tarjoamansa koronaviruksen (SARS-CoV-2) testaamista.  Käytössä on jo PCR-testinäkin tunnettu nukleiinihapon osoitustesti (NhO-testi). Sen lisäksi tulossa ovat serologinen vasta-ainetesti ja vieritesti eli pikatesti.

Mutta millaisia eri testit ovat? Miten ne eroavat toisistaan? Mitä ovat esimerkiksi paljon puhutut vasta-aineet?

SYNLAB Suomen lääketieteellisen johtajan Sohvi Hörkön mukaan koronaviruksen tunnistava nukleiinihapon osoitustesti (NhO-testi) on ensisijainen diagnostinen testi silloin,kun tavoitteena on testata ja jäljittää tartuttavat henkilöt ja tartuntaketjut mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Se varmistaa noin vuorokaudessa heti tartunnan alkuvaiheessa, onko potilaalla koronavirus.

Nukleiinihapon osoitus perustuu useimmiten polymeraasiketjulla (PCR) tehtävään geenimonistukseen.

Testissä laboratoriohoitaja ottaa näytteen nylontikulla potilaan nenänielusta. Nukleiinihapon osoitus voidaan suorittaa esimerkiksi geenimonistusmenetelmällä laboratoriossa PCR-laitteella. Nykyisten nukleiinihapon osoitusmenetelmien avulla mikrobit eli bakteerit, virukset, sienet tai alkueläimet löytyvät infektiopotilaiden näytteistä yleensä kohtalaisen nopeasti verrattuna esimerkiksi traditionaalisiin viljelymenetelmiin tai mikroskopointimenetelmiin. Laboratorio monistaa ja mittaa koronavirusnäytteestä tiettyjä geenejä, jotka ovat ominaisia tälle virukselle. 

Kun halutaan arvioida ihmisten puolustuskykyä koronavirusta vastaan, kuvaan tulevat mukaan verinäytteestä mitattavat vasta-aineet. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja yliopistosairaalat ovat aloittaneet tutkimuksen, jossa arvioidaan vasta-ainetestien avulla uuden koronavirustartunnan saaneiden osuutta väestössä. Ensimmäiset tulokset julkistettiin keskiviikkona 15.4.

”Vasta-aineet ovat elimistön immuunipuolustusjärjestelmän solujen tuottamia valkuaisaineita. Ne osallistuvat elimistön suojautumiseen elimistölle ulkopuolisia vieraita rakenteita vastaan”, Hörkkö kertoo.

Jokainen vasta-aine on erikoistunut tietyn taudinaiheuttajan torjumiseen. Vasta-aineet kehittyvät uusia rakenteita vastaan, joita elimistö ei ole kohdannut aiemmin. Vasta-aineiden kehittyminen vie useita päiviä, joiden aikana elimistön puolustusjärjestelmä muovaa vasta-aineista päivä päivältä laadultaan ja teholtaan paremmin virukseen sitoutuvia ja virusta tuhoavia puolustusproteiineja. Samalla vasta-aineiden kokonaismäärä verenkierrossa kasvaa.

Laboratoriomittauksissa koronaviruksen vasta-aineet näkyvät verenkierrosta noin 10–14 päivän päästä siitä, kun ihminen on altistunut virukselle.

”Vasta-aineet ovat usein pitkäikäisiä tavallisimpia viruksia vastaan. Niitä voidaan mitata verenkierrosta jopa kymmeniä vuosia. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka pitkä ajanjakson ajan SARS-CoV-2-vasta-aineita löytyy ihmisestä”, Hörkkö sanoo.

Laboratoriossa potilaan verinäytteestä voidaan mitata verenkierron vasta-aineiden laatua ja määrää. Serologisessa testissä mittaaminen tapahtuu niin sanotulla ELISA-menetelmällä, jossa potilaan verinäytteen annetaan reagoida mittauslevyn pohjaan kiinnitettyjen virusrakenteiden kanssa.

Jos verinäytteessä on vasta-aineita, ne sitoutuvat virusrakenteisiin ja ne voidaan tunnistaa merkkiaineella. Vasta-aineiden kokonaismäärää voidaan arvioida laimentamalla testauksen kohteena olevaa verinäytettä.

ELISA-menetelmissä on haasteensa. Niissä tulisi käyttää riittävän laadukkaita ja spesifisiä virusrakenteita, jotta mittausmenetelmä tunnistaa vain haluttuja SARS-CoV-2-koronavirukseen sitoutuvia vasta-aineita eikä esimerkiksi muihin tavallisiin, varsin harmittomiin koronaviruksiin sitoutuvia vasta-aineita.

Serologisen testin tekee aina laboratorioalan ammattilainen toisin kuin vieritestauksen (point of care, POC), jota kutsutaan myös pikatestiksi. Vieritestausta tehdään vastaanotoilla, päivystyspoliklinikoilla ja kotisairaanhoidossa. Kun teknologia on kehittynyt ja tuonut uusia laitteita, monista laboratoriotutkimuksista on siirrytty kevyempiin ratkaisuihin.

Uusilla laitteilla voi yksinkertaisesti ja helposti mitata halutun aineen verestä tai virtsasta ilman, että potilaan täytyy lähteä erikseen laboratoriotutkimuksiin. Vieritestin etu on muun muassa nopeus, sillä sen tulos valmistuu heti. Tuloksen saamisen nopeudella voi olla tärkeä rooli erityisesti joidenkin mikrobiologisten infektiotautien hoidon aloituksen ajoituksen tai hoitoyksikössä olevien potilaiden erityistoimenpiteiden kanssa. B-streptokokin vieritestaus synnytyssalissa on yksi hyvä esimerkki vieritestin tarpeellisuudesta. Laboratoriosta tulosten saaminen kestää pitempään.

Hörkön mukaan myös koronavirusta voidaan mitata myös vieritestillä sormenpäästä otettavasta verinäytteestä. Koronaviruksen (SARS-CoV-2) tunnistamiseen tarkoitettuja pikatestejä on jo markkinoilla, mutta ne eivät kaikki ole vielä riittävän luotettavia. Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO on ottanut koronaviruksen vieritesteihin jyrkästi kantaa: tällä hetkellä niitä tulisi tehdä vain tutkimustilanteissa.

”Pikatesteistä ei vielä ole tarpeeksi tietoa. Ne antavat helposti väärän tuloksen. Jos potilas saa väärän positiivisen tuloksen, hän voi kuvitella olevansa suojattu COVID-19-sairautta vastaan”, Hörkkö toteaa.

Vasta-ainetesteistä laboratoriossa tehtävät serologiset testit ovat tarkempia ja luotettavampia kuin vieritestit.

Hörkön mukaan SYNLAB Suomi kehittää sekä serologista testiä että on kiinnostunut testaamaan erilaisten vieritestien laadukkuutta. Käyttöön ne on tarkoitus ottaa sitten, kun ne ovat lääketieteellisesti luotettavia.