LABORATORIO­­PAKETIT

Naisen hormonipaketti antaa kattavan kuvan hormonitasapainosta, joka vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin sekä esimerkiksi mahdollisiin vaihdevuosioireisiin.

Naisen hormonipaketti antaa kattavan kuvan hormonitasapainosta, joka vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin sekä esimerkiksi hormonitoiminnan aiheuttamiin oireisiin. Tutkimuspaketti sopii kaiken ikäisille. Naisen hormonipakettiin sisältyy 7 eri tutkimusta.

Pakettiin kuuluu FSH:n eli follikkelia stimuloivan hormonin mittaaminen. FSH vaikuttaa naisten kuukautiskiertoon munarakkuloiden kasvun ja kypsymisen kautta. FSH-tutkimuksella voidaan selvittää ovulaatioaikaa, mahdollista hedelmättömyyttä, kuukautisten epäsäännöllisyyttä sekä aivolisäkkeen häiriöitä. Vaihdevuosien aikana munasarjat lakkaavat toimimasta ja FSH-pitoisuus kohoaa. Kohonnut FSH-arvo voi myös selittää yöllistä hikoilua tai unihäiriöitä.

Naisen hormonipakettiin kuuluu myös LH-tason eli luteinisoivan hormonin tutkimus. Luteinisoiva hormoni on aivolisäkkeen erittämä hormoni, joka säätelee naisen munasarjojen toimintaa ja raskaaksi tulemista. Luteinisoiva hormoni säätelee naisilla kuukautiskiertoa, saa aikaan ovulaation ja suojelee raskautta munasolun irtoamisen jälkeen. Määrittämällä luteinisoivan hormonin taso kehossa tietyllä hetkellä, voidaan tunnistaa, milloin ovulaatio tapahtuu.

Estradioli on hedelmällisessä iässä olevan naisen tärkein estrogeeni. Estradiolin eritys vaihtelee kuukautiskierron mukaan. Estradiolitutkimus on hyödyllinen esimerkiksi munasarjojen toiminnan arvioinnissa ja vaihdevuosi-iässä esimerkiksi estrogeenihoidon seurannassa.

SHBG on oleellisin steroidihormoneja (testosteronia ja estradiolia) sitova proteiini. Sen mittaaminen on tärkeää esimerkiksi hedelmättömyyden ja kuukautiskiertohäiriöiden tutkimisessa.

Pakettiin sisältyy myös herkkä testosteroni -tutkimus. Tutkimus on hyödyllinen, kun selvitellään syitä mahdollisen hedelmättömyyden taustalla. Lisäksi Naisen hormonipakettiin sisältyy DHEAS-tutkimus. DHEAS on heikko androgeeni, jonka tutkiminen on avuksi esimerkiksi munasarjojen toimintahäiriöiden selvittelyssä.

Naisen hormonipaketti sisältää 7 tutkimusta:

Parathormoni

Parathormoni eli PTH on lisäkilpirauhasen tuottama peptidihormoni. PTH:n tutkiminen auttaa havaitsemaan monia kilpirauhas-, keuhko-, veri-, hermosto- ja muita sairauksia. Korkeat arvot voivat kertoa esimerkiksi lisäkilpirauhasen suurentumisesta tai kasvaimista, kun taas matalat PTH arvot voivat viitata liian vähäiseen veren kalsiumpitoisuuteen, millä on yhteys lisäkilpirauhasen vajaatoimintaan.

Dehydroepiandrosteroni sulfaatti

DHEAS voidaan mitata, kun halutaan tutkia lisämunuaisen kuorikerroksen hormonien toimintaa. Se tarjoaa myös lisätietoa tutkittaessa naisilla munasarjojen vajaatoimintaa ja liiallista karvankasvua eli hirsutimistia. Yleensä määritys tehdään yhdessä testosteronin, SHBG:n ja androstendionin kanssa.

Estradioli

Estradioli vaikuttaa naisen kehossa moneen toimintaan, kuten lisääntymiseen, aivoihin, luuston tiheyteen, maksaan, sydämeen, maitorauhasiin sekä kohtuun ja emättimeen. Miehillä syntyy E2-hormonia pieninä määrinä kiveksissä sekä lisämunuaiskuoressa. Miesten kehossa E2-hormoni vaikuttaa lihaksistoon, luustoon, aivoihin, rasvaan sekä kolesteroliaineenvaihduntaan.

Follikkelia stimuloiva hormoni

Mittaamalla FSH-pitoisuus voidaan selvittää hedelmättömyyttä, kuukautisten epäsäännöllisyyttä sekä aivolisäkkeen häiriöitä. Lapsilla FSH- ja LH-hormonien pitoisuutta tutkitaan viivästyneen tai varhaisen murrosiän todentamiseen sekä tutkiessa kasvuongelmia. Jos miehen siittiöiden määrä on vähäinen, FSH-arvojen mittaamista käytetään syyn löytämiseen.

Testosteroni, herkkä menetelmä

S-hsTesto tutkimuksen ero S-Testo tutkimukseen on menetelmäpohjainen. Tällä pyynnöllä tutkimuksen määritys suoritetaan LC-MS/MS-menetelmällä, joka on immunologista (S-Testo) menetelmää herkempi ja tarkempi. 

Luteinisoiva hormoni

Mittaamalla LH-pitoisuus voidaan selvittää hedelmättömyyttä, kuukautisten epäsäännöllisyyttä sekä aivolisäkkeen häiriöitä. Lapsilla FSH- ja LH-hormonien pitoisuutta tutkitaan viivästyneen tai varhaisen murrosiän todentamiseen sekä tutkiessa kasvuongelmia. Mittaamalla FSH- ja LH-tasoja voidaan tutkia myös sitä, aiheutuvatko ongelmat munasarjojen vajaatoiminnasta vai aivolisäkkeen häiriöstä.

Sukupuolihormoneja sitova globuliini

Sekä miehet että naiset tarvitsevat sukupuolihormoneja sitovaa proteenia, jota kutsutaan globuliiniksi (S-SHBG). SHBG syntyy maksassa. SHBGn tehtävänä on kuljettaa sukupuolihormoneja eli testosteronia ja estradiolia verenkierrossa. 

Naisen hormonipaketti – huomioi nämä:

  • Hintaan lisätään palvelumaksu.
  • Voit tilata Naisen hormonipaketin ilman lääkärin lähetettä.
  • Saat tulokset 5 – 8 työpäivän kuluessa. 
  • Tutkimus vaatii paaston. Suositellaan otettavaksi ennen klo 12. Naisilla testosteronin perustason mittaamiseksi näyte suositellaan otettavaksi kuukautiskierron 5.-8. vrk.