Tietopankki

Klamydia ja tippuri ovat usein oireettomia

Mitä klamydia ja tippuri ovat? 

Klamydia ja tippuri ovat yleisiä sukupuoliteitse tarttuvia bakteereja. Molemmat tartunnat ovat usein oireettomia (70% naisista ja 50 % miehistä). Oireiden perusteella tartuntoja ei pysty erottamaan toisistaan ja tästä syystä yleensä suositellaan molempien testien samanaikaista tekemistä sukupuolitautia epäiltäessä. Klamydia ja tippuri tarttuvat suojaamattomassa seksissä – myös esimerkiksi suuseksissä. Riskitekijöitä ovatkin vaihtuvat seksikumppanit, ehkäisyvälineiden käyttämättömyys ja alle 25-vuoden ikä. Jos ihmisellä todetaan klamydia tai tippuri, tulisi myös seksikumppaneiden käydä testeissä. 

Klamydia ja tippuri voivat seksitavasta riippuen tarttua myös peräaukkoon ja nieluun sekä sormien välityksellä levitä silmiin. Vastasyntynyt lapsi voi saada tartunnan synnytyksen yhteydessä. 

Suomessa vuosittain raportoidaan noin 14 500 klamydiatartuntaa. Koska taudin aiheuttaa ihmisen solun sisällä elävä bakteeri, sen itämisaika tartunnasta on 1-2 viikkoa. Bakteeri on helppohoitoinen, mutta hoitamattomana se voi aiheuttaa mm. lisääntymis- ja terveysongelmia. 

Tippuritartuntoja todetaan Suomessa vuosittain noin 600. Miehillä tippurin itämisaika on noin 1–5 vuorokautta ja naisilla 2–3 viikkoa. 

Milloin klamydian ja tippurin yhdistelmätutkimus (CtGcNhO) kannattaa tehdä? 

Klamydian ja tippurin oireita ovat: 

  • Poikkeavaa valkovuotoa (keltainen, verinen) 
  • Vatsakipu  
  • Yhdyntäkipu  
  • Epäsäännöllistä kuukautisvuotoa  
  • Ylimääräistä veristä tiputteluvuotoa  
  • Virtsakirvelyä  
  • Epätavallinen vuoto peniksestä (esim. mätä tai maitomainen vuoto)  
  • Polttava kirvely suussa 
  • Kurkkukipu 
  • Silmien sidekalvopunotus ja märkiminen 

Tippurin peräsuolen oireita ovat: 

  • Limainen vuoto 
  • Kutina 
  • Kipu ulostaessa 

Mitä tutkimus mittaa? 

Yhdistelmätutkimuksella selvitetään, onko ihmisellä klamydia- tai tippuribakteeria. Molemmat bakteerit voidaan tutkia virtsasta tai limakalvolta (silmä, emätin, virtsaputken suu tai peräaukko). 

Miten pääsen tutkimukseen? 

Pääset tutkimukseen myös ilman lääkärin lähetettä kaikissa SYNLABin laboratorio toimipisteissä. Voit ostaa tutkimuksen yksittäisenä testinä tai osana seuraavia SYNLABin laboratoriopaketteja: 

Varaa aika tutkimukseen tästä tai soita asiakaspalveluumme. Tutkimuksen hinnan voit tarkistaa tästä

Mitä minun tulee tietää ennen näytteenottoa ja milloin saan vastauksen? 

Ennen näytteenottoa ei tarvitse paastota, mutta täytyy olla virtsaamatta vähintään 2 tuntia. Näyte voidaan ottaa mihin aikaan päivästä tahansa. 

Tutkimus valmistuu 3 arkipäivän kuluessa. Valmiin vastauksen näet SYNLABin verkkosivuilta Terveyskansiosta

Miten tulkitsen CtGcNhO tulosta? 

Normaalisti tutkimuksen tulos on seuraava:  

Viitearvo: Negatiivinen 

Positiivinen testitulos vahvistaa aktiivisessa vaiheessa olevan tulehduksen, joka vaatii hoitoa antibioottien avulla. Klamydiassa ja tippurissa testit pysyvät positiivisina pitkään hoidon alettua, joten hoidon onnistumisen tutkiminen pitää tehdä aikaisintaan 4 viikon kuluttua hoidosta. 

Negatiivinen tulos ei sulje täysin pois klamydia- tai tippuribakteerin olemassaoloa, vaan osoittaa, ettei sitä ole kyseisessä näytteessä. Tippuri- ja klamydiabakteerien määrä näytteessä voi olla pieni ja tällöin menetelmän määrittämisrajan alapuolella antaen väärän negatiivisen testituloksen. Epäselvässä tilanteessa tutkimus kannattaa uusia. 

Mistä positiivinen arvo johtuu? 

Miehillä klamydia voi aiheuttaa virtsaputken tulehduksen (uretriitti) sekä lisäkiveksen tulehduksen (epididymiitti). Jos naisilla klamydiainfektio nousee kohdunkaulan kanavan kautta kohtuun sekä munajohtimiin, kehittyy sisäsynnytintulehdus (PID pelvic inflammatory disease). Sisäsynnytintulehduksesta voi seurata lapsettomuutta, kohdunulkoisia raskauksia ja pitkittynyttä alavatsakipua. Klamydia voi aiheuttaa myös miehille hedelmällisyyden alenemista. 

Hoitamattomana tippuribakteeri voi levitä verenkiertoon ja aiheuttaa niveltulehduksen tai harvinaisen verenmyrkytyksen. 

Mistä negatiivinen arvo johtuu? 

Terveellä ihmisellä ei ole normaalisti klamydia- ja tippuribakteereja elimistössä. Negatiivinen arvo voi olla peräisin myös siitä, että vaikka tutkittavat sairastaa klamydiaa tai tippuria, ei sitä kuitenkaan otetussa näytteessä. Epäselvässä tilanteessa tutkimus kannattaa uusia. 

Tyypillisimpiä lisätutkimuksia ovat: 

HI-viruksen antigeeni ja vasta-aine yhdistelmätesti mahdollistaa nopean toteamisen tartunnasta (4814 S-HIVAgAb) 

Treponema pallidum vasta-aineet paljastavat kupan (4942 S-TrpaAb) 

Hepatiitti B virus tarttuu veri- ja seksiteitse aiheuttaen maksatulehduksen (1605 HBsAg) 

Lähteet: 

Terveyskirjasto: Klamydiatesti virtsasta (U-ChtrNhO) https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03140&p_hakusana=chlamydia%20trachomatis 

Terveyskirjasto: Klamydia https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00139&p_hakusana=chlamydia%20trachomatis 

Terveyskirjasto: Tippuri https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00520&p_hakusana=neisseria%20gonorrhoeae 

THL:https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/klamydia 

THL:https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/tippuri 

Virhe