Uutiset

Röntgenhoitajaksi valmistunut Annika Mäkelä sai SYNLAB-stipendin

SYNLAB palkitsi Tampereen ammattikorkeakoulusta röntgenhoitajaksi valmistuneen Annika Mäkelän 500 euron arvoisella stipendillä. SYNLAB Suomi haluaa stipendiohjelmalla nostaa kuvantamisalan houkuttelevuutta, osoittaa arvostusta tärkeää ammattiryhmää kohtaan sekä palkita ja tukea opinnoissaan hyvin menestyviä opiskelijoita. Röntgenhoitajan työ on monipuolista ja vaativaa työtä. Osaajia tarvitaan alalle enemmän.

”Olen valtavan kiitollinen saamastani SYNLABin stipendistä! Röntgenhoitajan tutkinto-ohjelma oli melko työntäyteinen, joten tuntuu todella hienolta saavutukselta, että opintomenestys ja opinnäytetyöstä saatu hyvä arvosana palkittiin vielä lisäksi stipendilläkin”, Annika Mäkelä kertoo.

Omakohtainen kuvantamiskokemus johdatti Annikan alalle

”Kiinnostuin röntgenhoitajan työstä omakohtaisten kuvantamiskokemusten kautta. Alalla itselleni tärkeää on potilaan ja asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen, joka tapahtuu teknisen osaamisen ohella. Hyvät vuorovaikutustaidot korostuvat alalla ja suosittelenkin alalle hakeutumista, jos ihmisläheinen työ kiinnostaa ja kiinnostusta löytyy myös laitetekniseen puoleen. Röntgenhoitajan tutkinto antaa valmiudet työskennellä monipuolisesti erilaissa työtehtävissä”, Annika tiivistää.

Työ tuskin käy tylsäksi

”Ala kehittyy nopeasti, joten uutta opittavaa ja kehittymisen varaa on jatkuvasti. Työ siis tuskin käy tylsäksi. Alalla riittää töitä ja koulutus mahdollistaa työskentelyn monella eri kuvantamisen erikoisalalla”, Annika mainitsee vielä loppuun.

SYNLAB aloitti stipendiyhteistyön Metropolia Ammattikorkeakoulun sekä Tampereen ja Oulun ammattikorkeakoulujen kanssa vuonna 2021. SYNLABin stipendi on 1000 euroa tutkinto-ohjelmaa ja oppilaitosta kohden vuodessa. Oppilaitos saa halutessaan jakaa summan kahdelle opiskelijalle. Koulu valitsee stipendin saajan opintomenestyksen, opinnäytetyön arvosanan sekä harjoittelussa osoitetun yhteistyökyvyn ja osaamisen perusteella. Stipendi jaetaan radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelman lisäksi myös bioanalyytikoksi valmistuvalle.  

Virhe