Uutiset

Rita Luostarinen valmistui Tampereen ammattikorkeakoulusta röntgenhoitajaksi ja sai SYNLAB-stipendin   

SYNLAB palkitsi Tampereen ammattikorkeakoulusta lokakuussa 2022 röntgenhoitajaksi valmistuneen Rita Luostarisen 500 euron arvoisella stipendillä. SYNLAB Suomi haluaa stipendiohjelmalla nostaa kuvantamisalan houkuttelevuutta, osoittaa arvostusta tärkeää ammattiryhmää kohtaan sekä palkita ja tukea opinnoissaan hyvin menestyviä opiskelijoita. Röntgenhoitajan työ on monipuolista ja vaativaa työtä. Osaajia tarvitaan alalle enemmän.

”Olen todella otettu ja kiitollinen stipendistä. Kova uurastus palkittiin ja on hienoa, että opiskelijoita ja heidän saavutuksiansa palkitaan tällä tavoin,” Rita Luostarinen iloitsee.

Rita kiinnostui röntgenhoitajan työn monipuolisuudesta

”Kiinnostuin alasta, koska työnkuva on niin monipuolinen ja röntgenhoitajan rooli potilaan hoidossa on todella tärkeä. Tässä työssä yhdistyy hoitoala sekä tekninen puoli vahvasti. Suosittelisin tätä alaa ihmisläheisille luonteille, joilla on halu oppia jatkuvasti uutta, sillä tekniikka kehittyy ja työnkuvamme sen myötä”, Rita kertoo.

”Tällä hetkellä haluan kehittää ammattitaitoani diagnostisella puolella mahdollisimman laajasti, mutta aika näyttää mitä kaikkea lisää tulevaisuus tuo tullessaan. Vaihtoehtoja todellakin on”, Rita kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.

SYNLAB aloitti stipendiyhteistyön Metropolia Ammattikorkeakoulun sekä Tampereen ja Oulun ammattikorkeakoulujen kanssa vuonna 2021. SYNLABin stipendi on 1000 euroa tutkinto-ohjelmaa ja oppilaitosta kohden vuodessa. Oppilaitos saa halutessaan jakaa summan kahdelle opiskelijalle. Koulu valitsee stipendin saajan opintomenestyksen, opinnäytetyön arvosanan sekä harjoittelussa osoitetun yhteistyökyvyn ja osaamisen perusteella. Stipendi jaetaan radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelman lisäksi myös bioanalyytikoksi valmistuvalle.  

Virhe