ETURAUHASEN MAGNEETTITUTKIMUS

Magneettikuvaus on tarkka menetelmä eturauhassyövän havaitsemiseen

Eturauhasen magneettitutkimuksessa saadaan näkyvyys eturauhasen anatomiaan ja toiminnallisuuteen ja pystytään selvittämään eturauhasperäisiä ongelmia. Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi eturauhassyövän poissulkemiseen tai hoidon suunnitteluun.

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Suomen syöpärekisterin mukaan siihen sairastuu noin 5000 miestä vuodessa. Magneettitutkimuksella eturauhassyöpä voidaan löytää jo varhaisessa vaiheessa, jolloin hoito päästään aloittamaan ripeästi.

Eturauhassyöpä voi olla pitkään oireeton. Kun oireita ilmenee, ne ovat tyypillisesti samankaltaisia kuin eturauhasen hyvälaatuisessa liikakasvussa: tihentynyttä virtsaamistarvetta, virtsaamisen häiriöitä, verta virtsassa tai kipua virtsatessa. On myös mahdollista, että eturauhassyöpä ja hyvänlaatuinen liikakasvu esiintyvät yhtä aikaa.

Magneettikuvaus SYNLABissa

Eturauhasen magneettitutkimus on turvallinen ja täysin kivuton

Eturauhasen magneettikuvaus on tarkka, turvallinen ja kivuton tutkimus. Tutkimuksessa ei käytetä röntgensäteilyä. SYNLABissa eturauhasen magneettitutkimukset tehdään moderneilla 3 Teslan magneettikuvauslaitteilla.

Tutkimukseen annetaan erilliset esivalmisteluohjeet ja itse kuvauskäyntiin on hyvä varata aikaa noin tunti. Ennen kuvausta asiakkaalle annetaan suonensisäistä lääkettä, joka hidastaa suolen toimintaa ja mahdollistaa tarkemmat kuvat. Lisäksi tutkimuksessa käytetään tarvittaessa varjoainetta (tehosteaine).

Tutkimustilanteessa asiakas makaa selin, ja kuvauskela asetetaan lantion päälle. Tutkimus kestää 20 – 30 minuuttia ja sen aikana voi kuunnella halutessaan radiota.

Kuvauksen jälkeen radiologi tulkitsee kuvat ja toimittaa lausunnon.

Eturauhasen magneettikuvaukseen pääsee nopeasti ja myös ilman lähetettä

Eturauhasen magneettikuvauksia tehdään tällä hetkellä Espoossa ja Tampereella. Tutkimukseen voi tulla joko lääkärin lähetteellä tai ilman. Ajan saa nopeasti ja lausunto tulee muutamassa päivässä Terveyskansioon.

Eturauhasen magneettikuvauksen hinta on 499 €. Hintaan lisätään palvelumaksu (14 € jälkikäteen maksettaessa tai 19,50 € toimipisteessä maksettaessa) ja kanta-maksu 2,50 €. Jos tutkimuksessa joudutaan käyttämään varjoainetta, sen lisämaksu on 89 €.

Suosittelemme ajanvarauksen tekemistä tutkimukseen puhelimitse asiakaspalvelustamme numerosta 010 326 3260. Asiakaspalvelustamme saat esivalmisteluohjeet tutkimusta varten.

Varaa aika tutkimukseen

Magneettitutkimus SYNLABilla – huomioithan myös:

Hintaan lisätään palvelumaksu.

  • Saat radiologin lausunnon tuloksista Terveyskansioon 1-3 -työpäivän aikana.
  • Eturauhasen magneettikuvausta tehdään tällä hetkellä ainoastaan Espoossa ja Tampereella.
KAIKKI PALVELUT

Tutustu myös muihin tarjoamiimme palveluihin