Uutiset

Oulun ammattikorkeakoulusta röntgenhoitajaksi valmistunut Suvi Keränen sai SYNLAB-stipendin

SYNLAB palkitsi Oulun ammattikorkeakoulusta toukokuussa 2022 röntgenhoitajaksi valmistuneen Suvi Keräsen 500 euron arvoisella stipendillä. SYNLAB haluaa stipendiohjelmalla osoittaa arvostusta tärkeää ammattiryhmää kohtaan sekä palkita ja tukea opinnoissaan hyvin menestyviä opiskelijoita.

Stipendi tuli minulle täytenä yllätyksenä ja olen erittäin otettu sen saamisesta. Minusta on suunnattoman upeaa, että opiskelijoita muistetaan stipendeillä ahkeran opiskeluajan päätteeksi. Ja se, että minut valittiin kaikkien meidän valmistuneiden joukosta merkitsee hurjan paljon ja kannustaa tekemään tulevaa työtäni samalla tsempillä ja ahkeruudella, kuin opinnoissakin”, Suvi Keränen kertoo.

Röntgenhoitajan työn monipuolisuus kiehtoo Suvia

”Perehdyin keväällä 2019 opiskelumahdollisuuksiin, ja röntgenhoitajan työ vaikutti erittäin kiinnostavalta ja täysin erilaiselta aiempaan ammattiini lastenhoitajana päiväkodissa. Aloitin opinnot syksyllä 2020, ja aika pian huomasin, että erityisesti minua viehätti monipuolisuus röntgenhoitajan ammatissa. Eri modaliteetteja, joissa työskennellä, on lukuisia. Ja lisäksi työhöni päiväkodissa verrattuna, asiakaskontaktien kesto ja vaihtelevuus oli uusi ja erilainen tapa työn tekemiseen”, Suvi toteaa.

Kuvausmenetelmistä erityisesti angiografia kiinnostaa

”Opiskeluista mieluisimpana modaliteettina mieleen jäi angiografia, joten siihen suuntaan panostan erityisesti työnhaussani. Olen valmis ottamaan vastaan kaikkia röntgenhoitajan töitä ja perehtymään ammattiin entistä enemmän ja syvemmin”, Suvi pohtii.

SYNLABilla on stipendiyhteistyötä useiden ammattikorkeakoulujen kanssa

SYNLAB aloitti stipendiyhteistyön Metropolia Ammattikorkeakoulun sekä Tampereen ja Oulun ammattikorkeakoulujen kanssa vuonna 2021. SYNLABin stipendi on 1000 euroa tutkinto-ohjelmaa ja oppilaitosta kohden vuodessa. Oppilaitos saa halutessaan jakaa summan kahdelle opiskelijalle. Koulu valitsee stipendin saajan opintomenestyksen, opinnäytetyön arvosanan sekä harjoittelussa osoitetun yhteistyökyvyn ja osaamisen perusteella. Stipendi jaetaan radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelman lisäksi myös bioanalyytikoksi valmistuvalle.

Lisätietoa: 
Tiina Kaarni
rekrytointiasiantuntija, SYNLAB Suomi 
tiina.kaarni@synlab.fi, +358 50 409 3988 

Virhe