Tietopankki

Sappihapot

Mikä sappihappo on?

Sappihapot syntyvät maksan aineenvaihdunnan seurauksena. Ne myös varastoituvat maksassa, josta ne siirtyvät verenkierron kautta sulaneeseen ruokaan ruokailun yhteydessä. Kun ruoka on siirtynyt ohutsuoleen, imeytyvät sappihapot takaisin verenkiertoon, josta ne siirtyvät vielä maksan kautta sappirakkoon. Vain hyvin pieni osa sappihapoista päätyy ruuan mukana paksusuoleen ja ulosteeseen.

Monien ravintoaineiden imeytymisen kannalta on tärkeää, että sappihapot sitoutuvat niihin ohutsuolessa. Näitä ovat rasvahapot, kolesteroli ja rasvaliukoiset vitamiinit.

Milloin sappihappo kannattaa mitata?

Koska maksa on sappihappojen kannalta keskeinen elin, ovat sappihapot herkimpiä maksan toiminnan mittareita. Sappihapot mitataankin usein tutkittaessa maksan toimintahäiriöitä. Niitä käytetään myös raskauden aikaisen maksan toimintahäiriön eli raskaushepatoosin toteamiseen.

Sappihappojen imeytymishäiriöiden yhteydessä ilmenee vetistä ripulia. Myös seuraavia oireita voi esiintyä:

  • kutina
  • väsymys
  • lievä kuumeilu
  • pahoinvointi
  • ruokahaluttomuus
  • painon tunne ylävatsassa.

Mitä sappihappo tutkimus mittaa?

Tutkimus mittaa sappihappojen määrää veressä. Määrä suurenee herkästi maksan toiminnan häiriintyessä.

Miten pääsen tutkimukseen?

Pääset sappihappoarvon testaamiseen myös ilman lääkärin lähetettä kaikissa SYNLABin laboratoriotoimipisteissä. Voit ostaa tutkimuksen yksittäisenä testinä tai osana seuraavaa SYNLABin laboratoriopakettia:

Varaa aika sappihappotutkimukseen tästä tai soita asiakaspalveluumme 010 326 3260. Tutkimuksen hinnan voit tarkistaa tästä.

Mitä minun tulee tietää ennen näytteenottoa ja milloin saan vastauksen?

Näyte voidaan ottaa mihin aikaan päivästä tahansa. Ennen näytteenottoa tarvitsee paastota eli olla ravinnotta 10–12 tuntia. Tutkimus valmistuu 1–2 arkipäivän kuluessa. Valmiin vastauksen näet SYNLABin verkkosivuilta Terveyskansiosta.

Miten tulkitsen sappihappo tulosta?

Normaalisti tutkimuksen tulos on seuraava:

Viitearvot: alle 6 µmol/l (paastonäytteessä)

Huomioi, että ursodeoksikoolihappolääkitys (kauppanimiä muun muassa Adursal, Ursochol, Ursosan) vaikuttaa sappihappopitoisuuteen ja vääristää tuloksia, koska tutkimuksessa mitataan myös ursodeoksikoolihapon pitoisuus.

Mistä kohonnut sappihappoarvo voi johtua?

Sappihappoarvot suurentuvat maksakirroosissa, virushepatiittisairauksien yhteydessä, raskaushepatoosissa eli raskauden aikaisessa maksahäiriössä, alkoholin sekä lääkkeiden aiheuttamassa maksavauriossa ja maksakasvainten yhteydessä.

Mistä alentunut sappihappoarvo voi johtua?

Matala arvo ei liity sairauteen.

LÄHTEET:

SYNLAB Tutkimusluettelo: Sappihapot (3379 S –Sappih) https://www.yml.fi/tuotekuvaus_show.php?tuotenro=325

Reunapaikka: Sappihapporipuli – syyt, oireet, diagnostiikka ja hoito  https://reunapaikka.fi/kysy-laakarilta/sappihapporipuli-syyt-oireet-diagnostiikka-ja-hoito/ 

IBD ja muut suolistosairaudet: Sappihapporipuli https://ibd.fi/tietoa-sairauksista/muut-suolistosairaudet/sappihapporipuli/

Virhe