Tietopankki

Bilirubiini

Bilirubiini (S-Bil, S-Bil-Kj) on punasolujen hajoamistuote ja maksan sekä sappiteiden sairauksien tutkimus.

Veressä kiertävien punasolujen elinikä on noin 120 päivää. Vanhentuessaan punasolut hajoavat ja elimistössä syntyy tämän hajoamisprosessin seurauksena bilirubiinia. Päivittäin elimistöstä poistuu miljardeja punasoluja ja saman verran syntyy päivittäin luuytimessä uusia punasoluja.

Punasolujen hemoglobiinissa on keskeisenä osana molekyyli nimeltään hemi, johon veressä kiertävä happi sitoutuu. Punasolujen hajotessa syntyvää hemiä ei voida käyttää uudestaan ja elimistön täytyy hankkiutuu siitä eroon. Hemimolekyylistä muodostuu hajoamisen myötä bilirubiinia.

Vapaana bilirubiini on rasvaliukoinen eikä liukene veteen. Verenkierrossa bilirubiini sitoutuu albumiiniin ja siirtyy verenkierron kautta maksaan. Maksasolut ottavat sen käsiteltäväkseen ja yhdistävät bilirubiinin glukuronihapon kanssa. Bilirubiinista tulee vesiliukoinen ja sitä erittyy sappeen. Sieltä matka jatkuu kohti suolta ja ulosteen mukana ulos elimistöstä. Bilirubiini on väriltään keltainen ja se antaakin ulosteelle sen ominaisen värin.

Bilirubiini voi siis olla kolmessa muodossa:

  • Vapaa bilirubiini on verenkierrossa, rasvaliukoinen ja aivoihin joutuessaan voi aiheuttaa vaurioita (noin 90 % bilirubiinista)
  • Albumiiniin sitoutunut bilirubiini sitoutuu veressä albumiiniin ja kulkeutuu maksaan
  • Konjugoitunut bilirubiini yhdistyy maksassa glukuronihapon kanssa, muuttuu vesiliukoiseksi ja erittyy sappeen

Milloin bilirubiiniarvo kannattaa mitata?

Bilirubiinitutkimus on hyvä tehdä, jos ilmenee seuraavia oireita:

  • Silmän valkuaiset tai iho alkavat kellertymään
  • Virtsa on tummentunut tai uloste on savenharmaan värinen
  • Kutina
  • Pahoinvointi ja oksentelu
  • Vatsakipu ja/tai turvotus
  • Väsymys ja yleinen huonovointisuus

Lisäksi bilirubiinipitoisuutta mitataan selvittäessä osana maksan ja sappiteiden sairauksien tutkimusta, mahdollista anemiaa tai vastasyntyneiden keltaisuutta.

Miten pääsen tutkimukseen?

Pääset bilirubiiniarvon testaamiseen myös ilman lääkärin lähetettä kaikissa SYNLABin laboratoriotoimipisteissä. Voit ostaa tutkimuksen yksittäisenä testinä tai osana seuraavaa SYNLABin laboratoriopakettia:

Maksa-arvojen tutkimuspaketti laaja

Varaa aika bilirubiinitutkimukseen tästä tai soita asiakaspalveluumme 010 326 3260. Tutkimuksen hinnan voit tarkistaa tästä.

Mitä minun tulee tietää ennen näytteenottoa ja milloin saan vastauksen?

Näyte voidaan ottaa mihin aikaan päivästä tahansa. Ennen näytteenottoa ei tarvitse paastota eli olla ravinnotta.

Tutkimus valmistuu 1–2 arkipäivän kuluessa. Valmiin vastauksen näet SYNLABin verkkosivuilta Terveyskansiosta. 

Miten tulkitsen bilirubiinitulosta?

Normaalisti tutkimuksen tulos on seuraava:

Viitearvo:

S-Bil/P-Bil:5 -25 umol/l

S-Bil-Kj/P-Bil-Kj: <5 umol/l

Mistä kohonnut bilirubiiniarvo voi johtua?

Bilirubiini voi suurentua useista eri syistä: bilirubiinin vähentyneestä erityksestä, lisääntyneestä muodostumisesta tai molemmista syistä samanaikaisesti.

Jos sapen kulku estynyt ja sappi ei pääse sapesta suolen sappiteitä pitkin, sappea kertyy maksasoluihin ja lopulta sitä palaa takaisin vereen. Tyypillisesti bilirubiini on jo ehtinyt liittyä glukoronihappoon ja bilirubiinista nousee erityisesti konjugoitunut muoto (S-Bil-Kj).Tyypillisin syy tukokselle on sappiteissä oleva sappikivi. Myös haiman tai sappiteiden kasvain estää sapen kulkua.

Korkeita bilirubiiniarvoja esiintyy myös maksavaurioissa eli esimerkiksi maksatulehduksessa (hepatiitti) maksasolujen vaurioituessa. Sairaiden solujen toiminta häiriintyy niin paljon, että bilirubiinin siirtäminen sappeen ei onnistu normaalisti. Maksavaurioita voivat aiheuttaa myös eräät lääkeaineet (esim. antibiootit, e-pillerit, tulehduskipulääkkeet). Tyypillistä maksavauriossa on, että sekä kokonaisbilirubiinin että konjugoituneen bilirubiinin pitoisuus lisääntyy.

Punasolujen liiallinen hajoaminen eli hemolyysi lisää bilirubiinin muodostumista ja sen pitoisuutta veressä. Lisääntyneen hemolyysin myötä erityisesti vapaan bilirubiinin määrä kasvaa ja maksa ei kykene poistamaan bilirubiinia samaa vauhtia.

Vastasyntyneillä voi olla korkeita bilirubiiniarvoja johtuen vielä puutteellisesta bilirubiinin käsittelykyvystä.

Mistä alentunut bilirubiiniarvo voi johtua?

Matala bilirubiiniarvo ei liity sairauteen.

Tyypillisimpiä lisätutkimuksia ovat:

Glutamyylitransferaasi maksasairauksien herkkä mittari (1489, S-GT)

Alaniiniaminotransferaasi maksasolujen vaurion mittari (1026 S-ALAT)

Aspartaattiaminotransferaasi nopea reagoija maksa-, sydänlihas- ja luustolihassoluvaurioissa (1128 S-ASAT)

Alkalinen fosfataasi kohoaa maksan ja luuston sairauksissa (1046 S-AFOS)

Gamma-GT (S-GT 1489)

Lähteet:

SYNLAB Tutkimukset: Bilirubiini, bilirubiinikonjugaatit https://www.yml.fi/tuotekuvaus_show.php?tuotenro=54

Terveyskirjasto: Bilirubiini (P-Bil) https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03074&p_hakusana=bilirubiini

Hyvä Terveys: Seerumin bilirubiinipitoisuus https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/seerumin_bilirubiinipitoisuus

Virhe