LABORATORIOTUTKIMUKSET

Testosteroni on androgeeni eli ns. mieshormoni, jota erittyy miehillä kiveksien Leydigin soluissa. Testosteroni on miesten tärkein sukupuolihormoni, joka vaikuttaa muun muassa sukupuoliviettiin, mielialaan ja lihasvoimaan.

Suurin osa testosteronista kulkee veressä SHBG sitoutuneena ja sen fyysisesti näkyviä vaikutuksia elimistössä on esimerkiksi lihaksiston kasvun kiihtyminen. Testosteronilla on myös somaattisia vaikutuksia esimerkiksi käyttäytymiseen ja seksuaalisuuteen. Testosteroni vaikuttaa myös luu- ja lihasmassaan, miesten rasvan varastoitumiseen ja punasolujen tuotantoon. Naisilla testosteronia tuotetaan munasarjoissa ja lisämunuaisissa. Näyte suositellaan otettavaksi aamupäivällä ennen klo 12.

Viitearvot:
kts. Ikään ja sukupuoleen sidotut viitearvomme tutkimusluettelostamme.

LÄHTEET:
SYNLAB Tutkimusluettelo: Testosteroni (2735 S -Testo)
Terveyskirjasto: Testosteroni (S-Testo ja S-TestoVl)

Testosteronitutkimus – huomioi nämä asiat:

  • Hintaan lisätään palvelumaksu.
  • Voit tilata tutkimuksen ilman lääkärin lähetettä.
  • Saat tulokset kolmen työpäivän kuluessa. 
  • Näyte suositellaan otettavaksi aamupäivällä ennen klo 12.
  • Tutkimus ei vaadi paastoa.